Inha ei päässyt nauttimaan huvilaelämästä Heponiemesä kuin vajaat kaksi vuotta. Loppuvuodesta 1904 hän suunnitteli isomman huvilan rakentamista tontilleen ja tiedusteli sille jo rakentajalta hintatarjousta. Hänen elämäntilanteessa muuttui seuraavan talven aikana, ja suuremman huvilarakennuksen suunnittelu vaihtuikin Heponiemen tilan ja sillä olevan pienen Maisterinmökin ostajan etsimiseen.
Heponiemen tilan ostohinta oli Inhalla lähes kokonaisuudessaan velkana myyjälle eli Pipolan isännälle August Helinille. Ilmeisesti Inha koki, ettei saa maksettua summaa riittävän nopeasti ja alkoi etsiä huvilalleen ostajaa.
Oataja löytyi ilmeisesti melko helposti, sillä jo Seuraavana vuonna 1905 hän myi Heponiemen kamreeri Juhana Ennolalle (1836 – 1914) ja hänen vaimolleen Hildille. Juhana Ennola oli I.K. Inhalle tuttu vuosilta, jolloin hän oli toimittajana Uudessa Suomettaressa. Ennola toimi samaan aikaan lehden talousjohtajana.
”Kun tuli toinen kesä, niin muuttuivatkin asiat, minun täytyi luovuttaa niemeni onnellisemmalle rakentajalle. Kaipauksella siitä erosin, usein ajatukseni jäljestäkin päin sinne vaelsivat, palasivat piiriin, jossa olin joka soppeen kiintynyt, joka kolkan, melkeinpä joka puun jo tunsin, ja tuon tuostakin vaadin uudelta omistajalta tilintekoa siitä, miten hän oli missäkin paikassa menetellyt.”
”Yhtä koditonna olin jälleen kuin ennenkin. Mutta kokemuksestani oli minulla muutakin kuin vain huvia. Eron haikeuden, itsekieltäymyksen paikalle sain laajemman lemmen. Voitettuani itsekkäisyyden, joka omistamiseen liittyy, opin sitä vapaammin iloitsemaan kaikkialla, vaikkei se omaa ollutkaan.Tosin en ole yhtä onnellisessa asemassa kuin mettiäinen, joka minua urheasti pisti omalla maallani. Ja kaikkialla saan ainakin katsella ympärilleni mielin määrin, eikä ihminen onnekkeen paljon muuta tarsitsekaan, kun hän oppii onnekseen tätä oikeutta oikein käyttämään. – Melkoisen kappeleen eteenpäin tällä onnen tiellä auttoi minua lyhyt huvila-aikani.” Suomen maisemia 4p, s.245
Rouva Hildi Ennola oli diakonissa-aatteen vahva kannattaja ja Heponiemi toimikin diakonissojen kesäpaikkana jo hänen elinaikanaan. Ennolat lahjoittivat tilan testamentissaan vuonna 1912 Helsingin Diakonissalaitokselle diakonissojen lomapaikaksi, mutta he pidättivät itsellään oikeuden asua siellä elämänsä loppuun asti.
Juhana Ennola kuoli vain pari vuotta myöhemmin 1914. Hildi Ennola tarjosi Heponiemen tilan Diakonissalaitoksen käyttöön, mutta jäi itse sinne asumaan. Vuonna 1916 Heponiemessä aloitti tyttöjen talouskoulu, jonka toiminta päättyi 1923. Päärakennus tuhoutui tulipalossa 1917.
Hildi Ennola kuoltua vuonna 1929, Heponiemestä tuli diakonissojen eli sisarten kesäkoti. Osa diakonissoista rakensi Heponiemeen mökkejä, joista osa on edelleen käytössä. Jatkosodan aikana Heponiemessä asui kaksi Karjalasta tullutta evakkoperhettä, sekä sotaa paossa olevia sisaria. Lisäksi Heponiemi toimi turvapaikkana inkeriläisille pakolaisille.
Diakonissalaitoksen Rinnekoti-yhdistys piti Heponiemessä vuodesta 1967 lähtien kymmenen vuoden ajan kehitysvammaisten koulukotia. Myöhemmin se oli vuokrattuna ulkopuolisille yrityksille.
Diakonissalaitos päätti Heponiemen Hiljaisuuden keskuksen perustamisesta vuonna 1995 ja alkoi vastata itse retriittikeskuksen toiminnasta. Ensimmäinen hiljaisuuden retriitti järjestettiin Heponiemen peruskorjauksen jälkeen vuonna 1997. Heponiemen Hiljaisuuden Keskus toimi diakonissalaitoksen alaisena vuoteen 2018 asti. Tuona aikana alueella järjestettiin hiljaisuuden retriittejä ja -kursseja.
Tammikuussa 2022 Heponiemen osti sijoittaja Mikael Hed. Villa Heponiemeä peruskorjataan ja sitä kehitetään kokonaisvaltaiseksi hyvinvointi- ja luontokohteeksi, tavoitteena on kunnioittaa paikan historiaa ja menneisyyttä.
